Kevät-kesä 2026
Tätä kirjoittaessa monet tapahtumat on jo pidetty. Kiitos kaikille osallistuneille! Nyt valmistellaan myyjäisiä, pääsiäismunien maalausta, vappua ja bussimatkoja, Äänemessuja ja vuosikokousta. Lauanatina
KESÄ 2026
Teimme 3 BUSSIMATKAA kevät-kesä: Konneveden kansallispuisto, Etelä-Suomen kierros ja Kangasniemen puutarhamatka. Viimeksi mainittu oli palkinto talkoolaisille, jotka ovat osallistuneet Yhteisöpuutarhan hoitoon 2025-2026. Toki muitakin oli matkalla mukana. Kaikista matkoista on pidetty ja lisää erilaisia matkoja toivottu. Mukaan voisi tulla enempikin jäseniä, kun alennuksetkin jäsenille on matkoihin. Ensimmäinen askel osallistua on se tärkein, kun sen ottaa, […]
KEVÄT 2026
Miten tapahtumat menikään? Suosittu oli Runebergin päivän tapahtuma, Naistenpäivä ja Koko perheen tapahtuma Liikuntapuitossa. Vapunpäivän myynti siirrettiin torille (oltiin siellä kukkakauppiaan lisäksi ainoat myyjät), keli oli hieno ja myimme tunnissa kaiken siman, munkit ja ilmapallot, ensi vuonna on syytä tehdä enmpi myyntiin. Etelä-Konneveden kansallispuiston matka 26.5. toteutui ja meitä oli bussilastillinen, ja taisi kuulua myös […]
Ehdotuksia matkakohteiksi 13.9.2025
Rautalammin pestuumarkinamatkallamme keräsimme matkalla olleilta ehdotuksia seuraaviksi matkakohteiksi. Näillä ehdotuksilla voisimme käydä matkoilla vaikka joka toinen viikko! Kiitos kaikille ehdotuksista. Tässä luettelo: Päiväreissuja, esim Helsinkiin sekä päivän että 2 päivän reissuja, Teatterimatkoja, Viitasaarelle markkinoille, Keuruun markkinoille, Kaikille markkinoille, Luostolle ametistikaivokselle, Konneveden kansallispuistoon, Loviisaan vanhat talot elokuussa, Taiteilijakoteihin, Kuopioon ”saanaan”, Raumaan Strömsö, Kotkaan, Ähtäriin eläinpuistoon ja […]
UUTISIA 11.5.2025
Kevättalvi on mennyt vauhdilla! Talvitapahtuma keräsi väkeä mukavasti, vaikka ilma oli kieltämättä aika kylmä. Lapsethan tapahtumasta riemuitsee ja näin tulee aikuisillekin hyvä mieli. Valloitettiin Mont Äverest, etsittiin lelueläimiä metsästä ja tietenkin paistettiin makkaraa ym… Pääsiäisenä maalasimme lasten kanssa kanamunia yhdessä taiteilijaseuran Airin kanssa, perinteisesti yhteistyössä yhdistykset. Roskien kerääminen keskustasta, haastoimme kaupungin yhdistykset mukaan, mutta kyllä […]
Uutisia 26.1.2025
Äänekosken asukasyhdistys ry on saanut uudet toimitilat 3.1.2025 alkaen. Näitä onkin kaivattu jo 2 vuotta. Kiitos Äänekosken kaupungille, että saimme vuokratilat. Toimitilat sijaitsee vanhalla seurakuntatalolla, Kautonkatu 3, toinen kerros. Sisäänkäynti sisäpihan puolelta. Tilat olemme saaneet viihtyisiksi, olemme saaneet kalustoa ilmaiseksi, sekä EkoCenterin sekä muiden kirppareiden edullisilla hinnoilla. Osa on lainatavaroina jäseniltä. Kannattaa tulla tutustumaan. Tilat […]
Biotalous-,juusto-ja yleismessut la 20.5.2023 klo 9.00-17.00
Olemme mukana messuilla. Tule tutustumaan toimintaamme Pankkarin sisähallissa ja ota osaa arpajaisiin, voittoja on paljon. Ulkokojulla myymme gluteiinittomia pikku pitzoja, rönttösiä,kanelipullia ja käsitöitä: nalleja ja maskotteja. Tervetuloa ostoksille!